Suomen maassa taas ja saman tien ajauduin arjen oravanpyörään sellaista vauhtia, etten ole ehtinyt viimeistä blogimerkintää tehdä. Tosiaan lento sujui suhteellisen kivuttomasti kahdesta vaihdosta ja äkillisesti iskeneestä flunssasta huolimatta. Ei tollaisissa puolen maapallon pituisissa kotimatkoissa ole mitään haastetta. Kuuhun pitäisi lähteä, että tuntuis jossain.

Linja-autossa on tullut vietettyä tunnelmallista aikaa vuorokausi jos toinenkin.

Nyt kun hetken hengähtäneenä katsoo taakseen, viimeiset kolme kuukautta oli aika pitkälti elämäni parhaat. Kaikki meni pelottavan hyvin putkeen. Kertaakaan ei kunnolla edes eksytty, eikä mitään varastettu tai kadotettu. Aikaa oli aivan liian vähän. Mitä kauemmin Australiassa vietti aikaa, sen enemmän olisi tullut mahdollisuuksia ja ideoita vastaan, mitä voi toteuttaa vain Australiassa. Toisaalta opiskelijabudjetilla toteutetuksi matkaksi tämä oli aika täydellisen pituinen. Hetkeäkään ei ollut tylsää ja koko ajan oli jotain ihmeteltävää. Reissaamista ja töitä oli sopivassa suhteessa; puolet ajasta reppureissattiin hostellista seuraavaan ja puolet matkasta saatiin asua ilmaiseksi australialaisten kotona. Ihmisiin oli helppo tutustua ja muutamien kanssa pidetään todennäköisesti yhteyttä pitkään.

Tässä viimeiseksi jäänyt majapaikkamme Australiassa Hornsbyssa.

Suomeen palaaminen oli kuitenkin ihanaa. Tuntui, että perheen, ystävien ja Kissan näkemisestä on paljon pidempi aika kuin vain kolme kuukautta. Kummallakin meistä on ollut hieman sopeutumisvaikeuksia ainakin unirytmin kohdalleen saamisessa. Ensimmäisinä päivinä käännyin joka kerta äimänkäkenä tuijottamaan, jos kuulin esimerkiksi kadulla jonkun puhuvan suomea. Samoin aivot eivät meinaa millään edelleenkään käsittää, että täällä tosiaan on valoisaa  melkein koko yön. Oikeanpuoleiseen liikenteeseen en meinaa millään tottua, vaan joka kerta tähän asti olen katsonut ensin väärällä puolelle tietä ylittäessä.

Australian pulut.

Maailma pieneni kertarykäyksellä. Vuosien ajan haaveiltu Japanin matkakaan ei tunnu enää niin saavuttamattomalta kuin ennen Australian reissua. Eli nyt vain rahat kasaan ja menoksi.

(Otsikko on muuten Alfred J. Kwakin toisen tuotantokauden kolmannen jakson nimi. Näin upeasti ympyrä sulkeutuu ja pisteet tulee kotiin. Saija kuittaa ja sanoo sulle kvaak.)

Jackie ja Matt on mita ilmeisemmin tykanny meista kovasti. Jackie muistuttaa jatkuvasti kuinka kiitollinen se on, etta tultiin niille, vaikka mehan tassa ilmaiseksi asutaan ja syodaan. Mekin ollaan viihdytty taalla Hornsbyssa tosi hyvin. Lukuunottamatta sita, etta valilla sisalla ei tunne varpaitaan, kun ne on niin jaassa.

Paivat on menny mielettoman nopeasti. Tosin kai ne menee, kun eilenkin saatoin Mattin toihin ja takaisin tullessa otin junan, joka kierteli ympari pitajaa ja kavi pyorahtamassa Sydneyssakin, jolloin 20 minuutin kotimatka muuttui reilun tunnin maisemajunailuksi. Mutta se oli vain kivaa; naki viela viimeisen kerran mm. oopperatalon, satamat ja tutut pilvenpiirtajat.

Apua, nettiaika loppuu, taa tulee takas Suomeen!!

Tarkoitus oli tutustuttaa Jackie ja Matthew tanaan suomalaiseen ruokaan ja tehda makaronilaatikkoa, mutta ei ollu makaronia, ei jauhelihaa, ei vihanneksia eika laatikkoa, niin tehdaankin pasta-tonnikala-laatikkoa. Melkein sama. Loydettiin myos lammitin, joka on jotain sukua patterille, ihanaa!

Vaikka ollaan Australian maaperalla, vaikka meidan pihassa kasvaa palmu ja vaikka puissa pyorii sini-kelta-oranssi-puna-viher-varisia papukaijoja, niin tuo kuvailtu tunnelma ei lammita mielta talossa. Meidan kamppa on aivan jaatavan kylma! Tuntuu uskomattoman absurdilta valittaa suomalaisena kylmasta Australiassa, mutta aussit ei nakojaan osaa tehda minkaanlaisia lampoeristeita taloon. Joudun tulemaan joka aamu pihalle lammittelemaan, vaikka ilma viilenee aina yoksi ja puun lehdet kellastuu ikavasti (samaan aikaan kun suomalaiset nettilehdet hurraa helteita, taa menee nyt jotenkin vaarin).

Asutaan isossa talossa omakotitaloalueella hieman erikoisen, mutta mukavan Jaqualinen eli Jackien kanssa seka hanen lahes 40-vuotiaan downin syndrooma pojan Mattin kanssa. Talossa pitaa majaa myos kaksi aivan valtavan ihanaa kissaa, jotka ovat myos kooltaan valtavia (jopa meidan Kissa jaa kakkoseksi niille). Tunnettiin heti olomme todella tervetulleeksi. Jackie tietaa myos jotain muutakin Suomesta kuin etta siella on jaakarhuja, koska han on kayny joskus 70-luvun taitteessa Suomessa. Jackie on mm. yrittany liftata Lapissa (joutui tyytymaan bussiin) ja ihmetelly suomalaista juomakulttuuria (Jackieta kertoi kotibileista: "Kaikki vain istui pullo kourassa hiljaa poydan aaressa ja joivat.")

Paivat vaikuttaa rennoilta. Autetaan kotitoissa ja kastellaan vahan kukkia. Tarkeinta on pitaa Mattille seuraa ja keksia sen kanssa aktiviteetteja. Se ei sinansa paljoa vaadi, koska Mattilla on paljon erilaisia mielenkiinnon kohteita ja Matt ei loppujen lopuksi ehdi edes paljoa kotona olemaan. Jos ei ole muuta tekemista, tallainen kissaihminen saa ajan helposti kulumaan kisuja paapoessa. 

Tanaan seka Jackiella etta Mattilla sattui olemaan menoa, joten saatiin koko talo omaan kayttoomme ja kumpikin palaa vasta huomenissa. Villia, omakotitalo Australiassa. Luonnollisesti karattiin heti kaupungille - ei rellestamaan, vaan kirjastoon nettiin. Yhyy, voiko olla mitaan saalittavampaa.

Hyvaa huomista aitienpaivaa seka omalle etta muillekin aideille!

Byron Baysta rykaistiin vihoviimeinen bussimaratooni eli 12 tunnin matka Sydneyyn. Tanne paastya tuntui kuin olisi kotiin tullut. Samat tutut paikat, kadut, hostellit ja jopa respan tyontekijat. Ihanaa olla taas miljoonakaupungin vilinassa. Chinatown vie joka kaynnilla isomman palan mun syramesta. Mutta tosiaan tanne on vahankos tullut talvi! Aikaisemmin meilla on Suomen ilmastoon tottuneena ollut vaikea ymmartaa, etta vaikka on pimeaa, se ei tarkoita, etta olisi kylma. No nyt on! Taalla joutuu oikein pitamaan pitkahihaista, eika se sovi meidan suunnitelmiin nyt ollenkaan. Saadaan varmaan syysflunssa keskella Suomen kauneinta kevatta. Paikallisia on hauska katsella, kun ne on ihan yhta hukassa kuin mekin; osa kulkee toppatakki paalla, osa t-paidoissa.

Huomenna lahdetaan kohti uutta tyota ja viimeista majapaikkaamme (Australiassa).

Parin paivan loikoilun jalkeen siirryttiin pari tuntia etelaan pain ja talla kertaa ollaan nuorten reissaajien suosimassa kohteessa, Byron Bayssa. Yllattavaa kylla, tama olikin pieni kaupunki, jonka ajanviettotarjonta rajoittuu mahtavilla rannoilla lohoilyyn tai juhlimiseen. Nukkumisesta on turha haaveilla ennen hostellin maaraamaa hiljaisuutta. Saatiin viime yona kuunnella melkein puoleen yohon asti kahden herrasmiehen humalaista laulua, joka raikas koko hostellissa. Kiitti. Me ollaan vain kiltisti hankittu viela viime hetken rusketusta.

Keskiviikkona tehdaan paluu Sydneyyn! Siella mennaan viimeiseen tyopaikkaamme. Asutaan aidin ja aikuisen pojan kanssa Hornsbyssa puolen tunnin paassa Sydneysta. Autetaan sen vammaisen pojan hoidossa tai jotain sellaista, kun silla tadilla on kiireita jonkun festivaalin jarjestamisessa. Tai jotain. Mutta ilmainen ruoka ja majoitus olisi taas tarjolla, jei!

Enaa kolme viikkoa jaljella. Itkea vai nauraa?

Lähes ammattilaishuvipuistolijana piti tietenkin tutustua myös Australian tarjontaan. Vietettiin koko päivä huvipuistossa hong kongilaisen huonekaverimme Christien kanssa. Maksettiin itsemme kipeiksi ja matkattiin reilu tunti Coomerraan Gold Coastille, jossa sijaitsee monenlaisia puistoja. Valittiin kohteeksemme Dream World, jonka taustapiruna häärää joku Warner Bros. Kahisevaa siis varmasti löytyy, mutta yllätykseksi huvipuisto-osasto ei ollut niin suuri kuin kuviteltiin. Muistutti kovasti Suomen Power Parkia. Jonojakaan ei sattunut tälle päivälle juuri ollenkaan.

Dream Worldista löytyi aika pitkälti samanlaisia laitteita kuin Suomestakin. Kunnon laitteita eli mahanpohjaa kutkuttavia tapauksia oli ainoastaan Tower of Terror ja Giant Drop. Terrorin torni mainosti olevansa yksi maailman nopeimmista vuoristoradoista ja siltä se tuntuikin. Se lähti liikkeelle niin äkäisesti, että keuhkot tyhjeni ja peruukki jäi lähtöruutuun. Sen alun lisäksi siinä ei muuta jännitystä ollutkaan. Ajettiin pystysuoraan johonkin 100 metrin korkeuteen ja tultiin peruuttamalla alas.

Tiedän, että tätä lukee muutama muukin huvipuistofriikki, joka on testannut oman lempilaitteeni Mega Dropin Power Parkissa. Mega Drop näyttää samalta kuin Linnanmäen Space Shot/Raketti, mutta idea on toisin päin; Mega Dropissa mennään hitaasti ylös 38 metriin ja alas mennään sellaista kyytiä, että sisuskalut unohtuu sinne korkeuksiin. Täältä löytyi hieman villimpi versio siitä laitteesta. Ne, jotka on Mega Dropin testannu, tietää kuinka tuskaisen korkealle se vaunu tuntuu kiipeävän? Kerratkaa se parilla-kolmella ja kokeilkaas sitten. Täällä Mega Dropin kollega Giant Drop nousi 120 metriin eli 39 kerroksisen talon korkeuteen! Onneksi kukaan ei osaa suomea, sillä sitä matkaa kiivetessä irtosi sekä minulta että Iinalta aika monta ärräpäätä. Koin elämäni pisimmät sekunnit, kun laite jättää sinne ylös 45 sekunniksi ihastelemaan maisemia. Pulssi hakkasi todennäköisesti lähemmäs kahtasataa. Kun sen ikuisuuden jälkeen laite tiputtaa vapaapudotuksella alas ja viimein pääsee pois siitä taivaallisesta tuskasta, jalat oli hetken ajan ihan löllöä. Huh, uudestaan.

Facebookissa on taas pari uutta kuvaa, kun en saa niitä ladattua tänne blogiloiseen.

Nonni, otetaas pieni pikakelaus viime viikkojen kuvioihin. Tarjolla tylsiä ranskalaisia viivoja, olkaas hyvät:

- Rykäistiin 18 tunnin bussimatka Cairnsista Rockhamptoniin. Ei tehnyt edes tiukkaa, päinvastoin; maisemat on niin henkeä salpaavia, että linkillä matkaaminen on yksi parhaista asioista, mitä Australiassa voi tehdä. Pilkkimisestä ollaan Iinan kanssa kehitetty sellainen taitolaji, että pystyn harrastamaan sitä ihan missä vain.

- Silitin Koalaa (revi siitä, Arto). Rockhamptonissa oli ilmainen eläintarha, jossa oli ihmisystävällisten koalojen lisäksi kaikkia perinteisiä elukoita, kuten kenguruita, wallabieta, papukaijoja ja kakaduja (ja olen muuten nähnyt kaikki nuo eläimet villinä luonnossakin).

- Käytiin krokotiilifarmilla, jossa sain pitää sylissä krokotiilinpoikasta.

- Syötiin krokotiilipiirasta. Maistuu kanalta.

- Käytiin viettää viikonloppu pienessä kylässä, nimeltä Emu Park ja koska siellä ei ollut muuta tekemistä kuin lojua rannalla, luonnollisesti poltin itseni.

- Ollaan oltu hevos- ja karjamarkkinoilla. Ne on ihan naurettavia; se pääjehu puhuu niin nopeasti, ettei ole toivoakaan saada selvää, että paljonko se elukka nyt sillä hetkellä maksaa vai onko sitä edes kukaan ostamassa. Ostajien ”huudot” on puolestaan aika persoonallisia; jotta kukaan ei huomaa millon huudat, ne vain nyökkää pienestä päällä tai heilauttaa yhtä sormea. Ja ne pääjehut vielä aina jotenkin huomaa ne!

- Näin mahtavan ukonilman. Joka toinen tai kolmas sekunti koko piha, maisema ja taivas valaistuu, mutta tosi harvoin kuuluu pienintäkään jyrinää. Siitä tuli todella epätodellinen olo.

- Oltiin kaksi viikkoa farmilla töissä. Farmilla saatiin aika kulumaan hevosia hoitamalla (olen reilun 10 vuoden tauon jälkeen taas hevoshullu), ratsastamalla (oikein vanhalla laukkaratsulla, wou), karjaa ajamalla (meinaa usko itseensä vähän horjua, kun seisoo kädet levällään 15 melkein tonnin painoisen härän edessä ja toivoo, että ne ei tule tästä läpi), kastroimalla härkiä ja hevonen (Ei ole mitään nättiä katseltavaa; puukolla vain nipsnaps ja puristetaan pallit ulos. Härillä ei käytetä mitään lääkitystä kipuun. Verta en ole koskaan nähnyt niin paljon ja olen sentään hoitoalalla) sekä lehmiä lypsämällä. (Ei ole muuten niin helppoa kuin miltä näyttää. Mut isi on musta ylpee, etkö ookki?!)

- Olen ajanut vääränpuoleisella autolla. Tosin vain pikkuteitä pitkin. Se tuntui hassulta.

- Käytiin laukkakisoissa. Hepat pystyy juoksemaan muuten aika pirun kovaa. Kisoissa meitä haastatteli ja kuvasi paikallislehti, joten ollaan aikas big in Thangool.

- Cairnsin sademetsämäiset maisemat ja kostea ilmasto vaihtui farmilla Thangoolissa kuivaan, kuumaan ja ”savannimaisiin” maisemiin. Siellä oli laajoja ruohokenttiä ja vain muutamia puita. Nyt saavuttiin Brisbaneen, joka vaikuttaa ihanalta kaupungilta. Maisema täällä on taas vuoria täynnä ja puut tuuhealehtisiä. Hostelli on ihanan oloinen ja parasta on ilmainen netti. Jopa langaton on ilmainen, joten blogi yrittää taas herätä henkiin… Kuvamateriaalikin olisi tarjolla, mutta netti on sen verran hidas, että se ei suostu lataamaan valokuvia tänne.

Kuultiin radiosta The Rasmusta! Hyvä Suomi!